Mikael Hugg - Kukkulan Uudet Kuninkaat Milleniaaleja johdettaessa johtajan on synnyttävä uudelleen. Uusi artikkeli joka keskiviikko.

Tätä me emme tilanneet.

  • Tätä me emme tilanneet.

En voi uskoa, että se mitä viime vuosina on tapahtunut, on oikeasti totta.

Tunne voitti järjen kun Brexit vietiin läpi puhumattakaan Yhdysvaltojen uudesta presidentti Trumpista. Nämä ovat olleet eniten pinnalla, mutta paljon muitakin vastaavia tapahtumia, joissa tunne antaa järjelle jomottavan selkäsaunan, on roskannut luottamustamme yhteiskuntaa ja järjenkäyttöä kohtaan. Yhteistä näille tapahtumille on se, että sosiaalinen media on lisännyt bensaa muukalaispelosta jäykistyineiden Baby Boomersien liekkeihin ja näin suurimpana äänestysikäisenä sukupolvena kirjaimellisesti “trumpannut” yhteiskuntamme liian pitkälle viedyn nationalismin syöksykierteeseen. Ärsyttävintä tässä on se, että nämä säikyt Boomersit hyppäävät ikänsä takia kelkasta kesken kyydin ja siivous jää meille milleniaaleille ja z-sukupolvelle.

Me milleniaalit loimme itsellemme Facebookin ja Twitterin, jotta voisimme olla yhteydessä toistemme kanssa, mutta vanhempien sukupolvien edustajat nappasivat somen sormistamme ja kauhistuivat siitä mitä kaikkea internetistä löytyikään. Paniikki iski ja rajojen kiinni laittaminen tuntui heistä ainoalta järkevältä ratkaisulta. Ihan sama mitä me nuoremmat sanoimme. Käsijarrun kahva tässä muutoksen pyörremyrskyssä oli heille se ainoa tuki johon tarttua. Samalla hätääntyneet katseet kiersivät ympäri huonetta ja heidän pelkojaan ruokkivat karismaattiset mutta epäpätevät johtajakandidaatit saivat air timea ja ratsastivat pelkojen raatelemien ihmisten sydämiin. Tehdään maailmasta parempi ruokkimalla eriarvoisuutta. Hurraa! Laitetaan muurit ympärillemme niin luomamme möröt pysyvät poissa. Halleluja! Samalla me milleniaalit katselemme maailmaa kuin elävää Southpark -jaksoa, jossa samalla nauramme hulluudelle mutta samalla huolestumme asioiden eskaloitumisesta kohti vaarallisempaa tulevaisuutta.

Mutta syyttömiä emme ole mekään.

Meidän milleniaalien olisi pitänyt äänestää kovemmin ja herätä kun savun haju alkoi hiljalleen hiipiä sieraimiimme. Meidän olisi pitänyt olla vähemmän luottavaisia vanhempiemme valintoihin. Mutta me emme olleet. Annoimme toisten äänestää puolestamme koska olimme liian kiireisiä seuraamaan asioita sivusta. Tavallaan tässä niitetään sitä mitä kylvetään.

Toivottavasti otamme nyt kokemuksestamme vaarin ja alamme ottamaan osaa siihen mikä meitä koskee. Koska tulevaisuus on meidän, tulisi meidän myös olla päättämässä siitä. Minä ainakin aion ryhdistäytyä. Se tulevaisuus, jonka näen haaveissani on tästä kaikesta huolimatta silti kaunis. Mutta se on kaunis vain jos minä ja muut maailmamme milleniaalit alamme siihen vaikuttamaan. Meidän on oltava riittävän rohkeita tarttumaan ruoriin ja kääntämään kurssi kohti tulevaisuutta, jossa radikalisoitumista muistellaan surun aikana ja jossa maailmamme voi olla aidosti globaali väriin tai uskontoon katsomatta. Minulle ihminen on ihminen ja meistä jokainen määrittelee teoillaan vain itsensä. Olemme massoinakin individuaaleja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

No hyvä. Heitetäänpäs nyt pari suhdelukua:

Maailman ostovoimakorjattu BKT per capita vuonna 2014 oli 16 100 $
Suomen ostovoimakorjattu BKT per capita on 38 500 $.

Huggin haikailema globaali ja rajaton maailma tarkoittanee sitä, että nuo kaksi lukua lähentyvät toisiaan.

Joko Hugg kertoo vedenpitävän suunnitelman sille, miten koko muu maailma hypähtää Suomen tasolle, tai sitten Hugg kertoo mistä kaikesta hän on henkilökohtaisesti valmis luopumaan pudottaakseen elintasonsa runsaaseen kolmasosaan nykyisestä.

Vai oliko ajatuksena, että Hugg kyllä pärjää, ja laskun voi tuupata muille?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Vai oliko ajatuksena, että Hugg kyllä pärjää, ja laskun voi tuupata muille?

Tunnistit konsultin.

Käyttäjän huggmikael kuva
Mikael Hugg

Moikka Tomi,

Kommentistasi päätellen voi olla, että saatoit missata kirjoituksen pointin. Mutta mitä kommenttiisi tulee, niin globaali ja rajaton maailma ei tarkoita pelkästään kuvaamaasi tasojen tasaamista. Globaalin maailman voi toki nähdä myös noin mutta käsitteenä se on varsin laaja ja sisältää enemmän kuin yhden perspektiivin tai määritelmän. En usko että tasojen tasaaminen on mahdollista tai edes mielekästä, mutta uskon siihen, että pystymällä tekemään esim. kauppaa kansainvälisesti (globaalisti) ja mahdollistamalla yritysten rajojen ylittävän laajenemisen tuo mukanaan enemmän positiivista kuin negatiivista.

Se mitä tarkoitit laskujen maksulla, meni valitettavasti itseltäni ohi. Siksi sanonkin vain, että toivottavasti me kaikki osallistumme laskujen maksuun ja kannamme kortemme yhteiseen kekoon.

Mukavaa päivän jatkoa ja intoa kevääseen! :)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Sinällään hyvä ja oivaltava kirjoitus. Itse 1969 syntyneenä jaan ajatusmaailman monessa mielessä, mutta hieman vierastan kirjoittajan harrastamaa vanhempien sukupolvien niputtamista yhtenäiseksi ryhmäksi.

Itse olen muuten tullessani Otaniemen Teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan alkanut käyttää kampuksen sisällä vt-100-päätteellä chattiä ja emailia vuonna 1989 sekä nähnyt siellä ensimmäisen kaupallisen www-sivun tekemisen. Tällöin näistä ei oltu juuri kuultukaan. Moni vanhemmista sukupolvista on ollut luomassa tätä kehitystä, johon Facebookit ja Twitterit pohjaavat, joten jonkinlainen arvostus olisi myös paikallaan.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Internet otettiin käyttöön vuonna 1969. Itse olen käyttänyt sitä vuodesta 1985 alkaen.

Revi siitä milleniaali!

Käyttäjän huggmikael kuva
Mikael Hugg

Harri,

Erinomaista! Mukava kuulla, että olet ollut kehityksen kärjessä. Tämä vanhempien sukupolvien some -yleistykseni ei silloin selvästikään koske sinua. :)

Oletko muuten kanssani samaa mieltä, että monelle netti ja esim. appit ovat vielä hitusen hakusessa ja että netistä luettu otetaan liian nopeasti totena (joskus luetaan vain otsikko) ja jaetaan totuutena sosiaalisessa mediassa? Myös ns. "valemediat" riivaavat monen kiireisen ihmisen elämää ja johtaa joskus virhearivointeihin (esim.Trumpin kampanjan aikana). Mitä mieltä olet siitä?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #15

Netin tekniikka sekä käyttövalmiudet ovat kyllä eri asia kuin sen sisältö. (Tietenkin, jos ei yhtään hallitse käyttöä, ei näe sisältöäkään :)

Yhä useammat eläkeläiset ovat somen ja sen appien käyttäjiä; en näe tätä enää niinkään paljon sukupolvikysymyksenä. Median sisältöön kannattaa kaikkien tietenkin suhtautua kriittisesti, niin painetun, nettimedian kuin radioaalloillakin etenevän.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Nämä milleliaalit elää jossakin rinnakkaistodellisuudessa, vähän samanlaisessa kuin hippiaate aikoinaan.

Käyttäjän huggmikael kuva
Mikael Hugg

Moikka Jarmo,

Toivottavasti ei nyt sentään rinnakkaistodellisuudessa. :) Hippiaate toisaalta ainakin hipstereiden keskuudessa tuntuu yhä jylläävän.

Ymmärsinkö kuitenkin oikein, että olet eri mieltä kirjoitukseni pointista? Äänestääkö sinusta siis milleniaalit hienosti ja eritoten Trumppia ja Brexitin tapahtumista? Mielenkiintoista, jos tämä on kantasi.

Kiitos kuitenkin kommentistasi. :)

Mukavaa kevään odotusta!

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Mielestäni hyviä johtopäätöksiä. Äänestäkää ja vaikuttakaa aktiivisesti. Sillä rakennatte omaa tulevaisuutta. Suomi elää globalisaatiosta. Se on hyvä lähtökohta teille nuoremmille, jotka ymmärrätte tulevaisuutta meitä paremmin. Meillä on on taakkana suuri peräpeili, josta näkyy liikaa jarrujälkiä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Tekee mieli vähän kyseenalaistaa muutamia kirjoittajan esittämiä väitteitä.
Millä perusteella hän väittää, että Brexit ja Trumpin valinta perustuivat harhaanjohdettuun tunteeseen, eikä äänestäjien harkintaan? Millä perusteella hän esittää että eri ikäluokat ovat kollektiivisia blokkeija ja etenkin, millä perusteella hän on nimitänyt itsensä milleniaalien kollektiivisen mielipiteen tulkiksi? Millä perusteella hän katsoo, että hänen paatoksellinen julistuksensa edustaa tunteen sijasta järkeä?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Bloomberg:
“Among the younger portion of the millennial generation, 18 to 29 year olds, Trump earned 37 percent of the vote to Clinton's 55 percent.”

Quardian:
“The results found that 64% of those young people who were registered did vote, rising to 65% among 25-to-39-year-olds and 66% among those aged between 40 and 54. It increased to 74% among the 55-to-64 age group and 90% for those aged 65 and over. It is thought that more than 70% of young voters chose to remain in the EU.”

Blogistin viesti mielestäni oli varsin selkeä ja kritiikki kohdistui erityisesti milleniaaleihin, jotka pitäisi saada uurnille. Sinällään emme vielä tiedä mikä on lopputulos Brexitin ja Trumpin valinnan suhteen. Oma ennusteeni molemmille on varsin huono. Brexitin suhteen olemme viisaampia viimeistään vuosikymmenen lopussa (silloin osa 90 % äänestäneistä on jo manan mailla). Trumpin suhteen tulokset alkavat näkyä vuoden loppuun mennessä. Mutta olihan nämä molemmat äänestykset terveellisiä opetuksia näille milleniaaleille. Jos olisivat menneet uurnille vaikkapa yhtä uutterasti kuin vanhemmat, ei tätäkään blogia olisi kenties tarvinnut kirjoittaa.

Käyttäjän huggmikael kuva
Mikael Hugg

Olen Seppo samaa mieltä kanssasi. Nyt on varmasti vielä turhan aikaista sanoa juuta eikä jaata Trumppiin ja Brexitiin, mutta oma ennusteeni jo nyt nähtyihin merkkeihin perustuen ei myöskään ole kovin positiivinen. Siksi halusinkin kirjoituksessani ravistella etenkin milleniaaleja. Luonnollisesti osa on jo aktiivisesti ottamassa kantaa tulevaisuuden kulkuun, mutta valitettavasti ei vielä riittävän moni. Häpeäkseni joudun myöntämään, että itse kuuluin myös tähän jälkimmäiseen, ei kantaa ottavaan porukkaan. Nyt täytyy tehdä kuitenkin ryhtiliike ja löytää se oma vaikuttamisen keino.

Mukavaa päivän jatkoa ja kevään odotusta! :)

Käyttäjän huggmikael kuva
Mikael Hugg

Kiitos erinomaisista kommenteista (puolesta sekä vastaan). Tarkoituksena tässä blogissa oli nimenomaan kärjistää asioita, jotta ravistelu olisi voimakkaampaa. Ja muutama komentoija huomasikin tekstin bottom linen, joka oli kohdistettu sekä itselleni että muille milleniaaleille. Vanhemmat sukupolvet niputettiin tässä tietoisesti yhteen, ei sen takia että luulisin kaikkien toimivan stereotypioiden lailla vaan enemmänkin kärjistävän esimerkin takia.

Vaikka moni milleniaali äänestääkin aktiivisesti, liian moni jättäytyy vain seuraamaan vierestä.

Joka tapauksessa kiitos loistavista kommenteista ja jatketaan tästä ihmeessä keskustelua. :)

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Mikael,
siitä pohdittavaksi uudempien sukupolvien tapaa protestoida ja vaikuttaa:

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/23...

Löytäkää milleniaalit oma tienne vaikuttaa, hitusen kannattaa ottaa oppia menneestä, mutta tavat voivat olla tänä aikana toiset. Kuitenkin niitä pitäisi löytää ja mielellään aika hätäseen.. ;-) Vanhempana kerkeää nukkua, nyt pitäisi herätä.

Ote tämänpäiväisestä blogistani:
Sukupolvien kuilu tuntuu jälleen syvenneen ja levenneen. En ole katsonut statistiikkaa, mutta vahva veikkaus on, että sekä Suomen että USA:n vaalien voittajien kannatus on perustunut vahvasti vanhempiin ikäluokkiin. Ovatko nämä ikäluokat unohtaneet Nixonin ja Woodstockin? En tiedä, ainakaan ei pitäisi. Tuntuu kuitenkin että ollaan palattu johonkin vanhaan äärikonservatiiviseen aikaan, jota en luullut enää näkeväni.

Millainen tämä uusi Woodstock Nation sitten olisi ja miten se realisoituisi? Sosiaalisella medialla tulisi varmaan olemaan vahva rooli väen mobilisoinnissa. Pelkkä sosiaalinen media kuitenkin edelleen hukkuu ja jää kohinaksi voimakkaana mielipiteen ilmaisuna eli kansanmarssit ovat edelleen voimakkaimpia keinoja. Jo nyt USA:ssa on ollut laajoja marsseja Trumpin politiikkaa vastaan ja ennustan näkevämme vieläkin suurempaa liikehdintää. Kuten Woodstockin aikana ovat myös taiteiijat ja esim muusikot alkaneet ottaa vahvasti kantaa ja hyvä niin. Kaikki keinot on käytettävä, jottemme taannu Nixonin aikaan.

Käyttäjän huggmikael kuva
Mikael Hugg

Olen samaa mieltä, että mikä tahansa se vaikuttamisen keino tulee olemaan, olisi se parempi löytyä mahdollisimman nopeasti. Uskoisin, että tässäkin mennään prosessiluontoisesti eteenpäin, jolloin ensimmäisenä vaiheena on ongelmien huomaaminen, toisena niihin reagoiminen (jossa ollaan nyt) ja kolmannessa vaiheessa ongelman korjaaminen. Mitä uutisiin ja someen on uskominen (sekä omaan tuttavapiiriin) niin Brexit ja Trump ovat toimineet herätyskellon omaisesti meidän milleniaalien keskuudessa. Ainakin itse aion jatkossa alkaa vaikuttamaan omalta osaltani tulevaisuuden kulkuun.

Kävin muuten tsekkaamassa blogisi ja tämänpäiväisesi kirjoitus oli varsin hyvä. Kävin kommentoimassa sitä siellä hieman syvemmin. :)

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Uutta uljasta maailmaa (NWO) on turha odottaa jos sitä ei tehdä ihmisten ehdoilla, nyt sitä on tehty ylikansallisten yhtiöiden ja pääoman eduksi ja varsinkin eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten häviöksi. Sama ongelma Euroopan unionissa ja juuri siksi liittovaltiosta ei tule yhtään mitään, ns. populistien noustetessa demokraattisesti vastustamaan omaa asemaansa heikentävää kehitystä. Utopiasi siis jää utopiaksi.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Tulehan Makkonen pois sieltä 80-90-luvun hegemoniasta (= Neuvostoliitosta). Ihmiset ovat kaikkien tapahtuneiden ja tapahtuvien kärjessä. Ajassa eläminen on vaikea taitolaji ja uskon kyllä nuorempien siinä onnistuvan meitä paremmin. Itsellänikin on puolisoineen yhteensä 6kpl välillä 30 - 39v. Eipä ole juuri rattoisampaa kun kysyä ja erityisesti kuunnella nuorten näkemyksiä maailman menosta. Kyllä usko tulevaisuuteen on vahvistunut. Ja siihen, ettei minun tarvitse olla sitä luomassa kokopäivätoimisesti.

Toimituksen poiminnat